Voodoo Entertainment
Ladataan...

Voodoo julkaisee mm. ex-Pääkkösistä koostuvan EKV:n kadonneen levyn

Pääkköset hajoaa, EKV syntyy

Turku oli 90-luvun alussa Suomen teknopääkaupunki. Meno oli villiä ja rajoja kokeiltiin.
EKV syntyi keskelle jatkuvia varastobileitä, aikaan jossa ei ollut nettiä, kännyköitä, USBia tai MP3:sia.

Pääkköset oli hajonnut, Eno ja Keno alkoivat puuhata uutta bändiä. Oli aika laittaa henkinen lippalakki nurinpäin päähän ja alkaa tekemään biisejä. Mukaan matkaan lähti myös vanha tuttu Vino. EKV syntyi.

Pääkkösten seuraaja EKV

Miehitystä live-keikoille

Biisejä syntyi vauhdilla ja Eno teki tekstejä. Ensimmäinen sinkku julkaistiin nopeasti vuonna 1991. Keikkakokoonpanoon tarvittiin vahvistusta ja mukaan lähti Enver.

Voodoo julkaisee unohdetun teoksen

EKV-levyn biisit ovat syntyneet 1991-1992 vuosien aikana. Levy jäi jostain syystä julkaisematta ja materiaali katosi unholaan, kunnes hiljattain vanha DAT-nauha löytyi.

Nyt 30 vuoden jälkeen Pääkkösten jälkihöyryissä syntyneen EKV:n albumi julkaistaan yksinoikeudella Voodoo Entertainmentin toimesta.

Hannu Mäkelä / Voodoo Entertainment

Muita uutisia


Uutiset arkistossa

Selaa arkistoa, jos haluat lisää tai etsit jotain tiettyä uutista.