Tilaa Legendaarinen World Music -yhtye Piirpauke!
Voodoo Entertainment
Ladataan...
5 out of 5

Maailmanmusiikin pioneeri

Vuonna 1974 perustettu Piirpauke on Suomen suosituin instrumentaalibändi läpi aikojen. Bändi yhdistelee musiikissaan kansanmusiikkia, jazzia ja progressiivista rockia. Sen debyyttialbumia on myyty maassamme enemmän kuin ainoatakaan muuta puhtaasti soitinmusiikkia sisältävää levyä.

Oli ennenkuulumatonta vuonna 1975 maassamme, että pelkästään soitinmusiikkia sisältävä albumi – siis yhtyeen esikoisjulkaisu – jonka musiikki on vieläpä free-jazz-vautteista, kiilaa myyntilistojen huipulle ja sittemmin jopa klassikoksi ja Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi instrumentaali-albumiksi.

Satoja konsertteja ympäri maailmaa

Piirpauke-yhtyettä pidetään ensimmäisenä merkittävänä ’MAAILMANMUSIIKKI’-genreä edustavana kokoonpanona jopa maailmanlaajuisesti. Yhtye on jopa noteerattu merkittäväksi tekijäksi useissa eri genreissä niiden kotimaissa. (Nuevo Flamenco, Mbalax, Jazz, Proge, Romanialainen musiikki, Turkkilainen musiikki, Rock)

Yhtye on viettänyt Keski-Euroopassa 14 vuotta putkeen pitkiä kiertueita vuosittain kilpaillen menestyksekkäästi maailman huippunimien kuten Miles Davis, Astor Piazzola ja Nirvana kanssa samoilla areenoilla.


Fanikaupasta

Aidot ja alkuperäiset Piirpauke-fanituotteet löydät verkkokaupastamme. Nyt voit tukea suosikkiasi myös pukeutumalla tyylikkäästi!

Osta Piirpauke fani-t-paita

Tämä aito ja alkuperäinen Piirpauke-fanipaita on saatavissa vain kauttamme. Klassinen unisex-malli, 100% puuvillaa.

20€ / kpl

Osta kaupasta


#kansainvälinen #progressiivinen #klassikko #virtuoosi #jazz #kansanmusiikki #paluujuurille

Näytevideo


Nyt alkuaikojen muodossa!

Pitkään perustajajäsentensä lähdön jälkeen Piirpauke on jatkanut yhteistyötä kymmenien paikallisten ja ulkomaisten muusikoiden kanssa. Yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen on Sakari Kukko, joka on ollut yhtyeen kantava voima ensimmäisestä päivästä lähtien. Nyt Piirpauke on palannut: Kukkoa lukuunottamatta muusikot ovat vaihtuneet, mutta soittimet pysyneet samoina. 

Nyt bändi palaa tyylillisesti, soundillisesti ja kokoonpanoltaan lähtöruutuun, kvartettimuodostelmaan ja esittää klassikoita vuosien varrelta (Imala Maika, Soi vienosti…, Swedish reggae… unohtamatta ”Konevitsan kirkonkellot” -kestohittiä, jota soitetaan edelleen etenkin radion toivekonserteissa.


Kokoonpano

Yhtyeen pitkän historian aikana kokoonpanot ja tyylikin on vaihdellut moneen otteeseen. Siitä on ollut seurauksena joidenkin vanhojen fanien putoaminen rattailta, mutta äänitteet ja dokumentit puhukoot puolestaan.

Kukkoa lukuunottamatta muusikot ovat vaihtuneet, mutta soittimet pysyneet samoina.

Keikalla käydään siis musiikin ja valikoitujen tarinoiden kautta läpi Piirpauken historia. Mieluiten yhtye soittaa hyvinvarustetuissa olosuhteissa, joista löytyy tekniikan ja paikan akustiikan hallitseva miksaaja.

PiirpaukePiirpauke-yhtyeen ensimmäisen levyn kansikuva


Tilaa Piirpauke

Paina nappia ja kruunaa tilaisuutesi tunnelma legendaarisen yhtyeen musiikilla.


Yhteistyössä

Yhteistyökumppanit